Vuosi 1998

Vuonna 1998 kilpailimme Saksan Pohlheimissa, nauhoitimme itsenäisyyspäivän ohjelmaa YLE TV2:lle ja pidimme viihde- ja joulukonsertteja. Lisäksi nauhoitimme joululevyn Tuhannen tuikkii kynttilää Tampereen Yhteiskoulun tiloissa viitenä torstai-iltana 24.9.–4.11.1998.

Konsertti lisäksi esiinnyimme ainakin seuraavissa:

  • Jumalanpalvelus Aleksanterin kirkossa sunnuntaina 8.2.1998.
  • Kuorojen yhteiskonsertti Giessenin kirkossa Pohlheimin kilpailumatkalla perjantaina 5.6.1998.
  • YLE TV2:n itsenäisyyspäivän ohjelman nauhoitus entisessä Pyynikin panimossa perjantaina 30.10.1998.

Keskiviikosta sunnuntaihin 3.–7.6.1998 kilpailimme Saksan Pohlheimissa. Osallistuimme sekä maalliseen että kirkkomusiikkisarjaan.

Maallisen musiikin sarjassa perjantaina 5.6.1998 kello 9.30 Volkshallessa esitimme seuraavat kappaleet:

  • Mundi renovatio (säv. ja san. György Orbán)
  • Lähtö (säv. Einojuhani Rautavaara, san. Toivo Pekkanen)
  • Nachtwache I sarjasta Fünf Gesänge op. 104 (säv. Johannes Brahms, san. Friedrich Rückert)
  • Pseudo-yoik (säv. ja san. Jaakko Mäntyjärvi)

Tuloksena 74,5 pistettä ja hopeadiplomi.

Kirkkomusiikkisarjassa lauantaina 6.6.1998 kello 9.15 Kristus-kirkossa esitimme seuraavat kappaleet:

  • Laudate Dominum teoksesta Laudatio Domini (säv. Joonas Kokkonen, san. psalmi 148:1–4)
  • Motette op. 69 Nr 1 ”Herr, nun lässest Du Deinen Diener in Frieden fahren” (säv. Felix Mendelssohn-Bartholdy, san. Luuk. 2:29–32)
  • Ave, maris stella (Piæ Cantiones -sävelmä, sov. Edvard Grieg)

Tuloksena 81,6 pistettä ja hopeadiplomi.

Konsertit 1998

Viihdettä viideltä -konsertti Tampereen Yhteiskoululla lauantaina 4.4.1998

Paikka Tampereen Yhteiskoulun juhlasali lauantaina 4.4.1998 kello 17
Ohjelma

Kamarikuoro Camena

  • Lauantai-ilta
    (kansansävelmä, sov. Emil Kauppi)
  • Yö saaristossa
    (säv. Zbigniew Korepta, suom. san. Saukki, sov. Seppo Hovi)
  • Gabrielle
    (säv. Thomas Rossner, suom. san. A. Ojapuu, sov. Seppo Hovi)
  • On hetki
    (säv. ja san. Rauno Lehtinen, sov. Ilkka Kuusisto)

Mieskuoro

  • Minä laulan sun iltasi tähtihin
    (säv. Frans Linnavuori, san. Veikko Antero Koskenniemi, sov. Martti Turunen)

Jukkamatti Hiltunen

  • Täällä Pohjantähden alla
    (säv. Petri Laaksonen, san. Turkka Mali, sov. Lauri Heikkinen ja Kari Veisterä)

Kvartetti (Tiina Iipponen, Tarja Nieminen, Satu Sepänniitty, Mirja-Liisa Ukkonen)

  • Pojat
    (ukrainalainen kansansävelmä, suom. san. Saukki, sov. Jaakko Salo)
  • Down by the riverside
    (negrospirituaali, sov. Renee Craig)

Tapani Leppäsalko

  • Vihreät niityt
    (säv. ja san. Terry Gilkyson, Rich Dehr, Frank Miller, suom. san. Orvokki Itä)

Ivelina Petrova-Kinnunen

  • Malka bludna zhena
    (säv. Evgeni Dimitrov, san. Ljuben Dilov)

Lauluyhtye Camenetti

  • Only you
    (säv. ja san. Vincent Clarke, sov. Tom Grondman)
  • Java Jive
    (säv. Ben Oakland, san. Milton Drake, suom. san. Juice Leskinen, sov. Jens Lundell)

Naiskuoro

  • Laulusarjasta Jos osaisi onnestansa
    * Tuletko kanssani korkealle
    * Avioliitto
    * Enpä uskonut tänne asti
    (säv. Kaj Chydenius, san. Lauri Viita)

Kamarikuoro Camena

  • Kun ilta ehtii
    (säv. Robert von Essen, san. Olavi Virta, sov. Urpo Jokinen)
  • Tulenliekki
    (säv. Antonio Brave, san. Orvokki Itä, sov. Seppo Hovi)
  • Oh what a day
    (säv. ja san. Svend Asmussen, sov. Bengt Hallberg)
  • Good night, sweetheart
    (säv. ja san. Calvin Carter ja James Hudson, sov. Alfred Tuzar)
Muuta Johtajana Ivelina Petrova-Kinnunen.

Joulukonsertti Nokialla maanantaina 30.11.1998

Paikka Nokian kirkko maanantaina 30.11.1998 kello 19
Ohjelma

Ohjelma Joulukonsertti Nokialla maanantaina 30.11.1998

Nokian Mieskuoro
johtaa Pentti Tynkkynen

  • Psalmi 136
    (säv. Pentti Tynkkynen, san. psalmi 136)
    soolot Jarmo Alenius ja Tuomo Hellsten
  • Oi, Jumala, siipeni murtuneet
    (säv. Pentti Tynkkynen, san. Saima Harmaja)
  • Puoleen kirkkauden maan
    (säv. ja san. Joseph Philbrick Webster, sov. Pentti Tynkkynen)
  • Sydämeeni joulun teen
    (säv. Kassu Halonen, san. Vexi Salmi, sov. Pentti Tynkkynen)
  • Hiljainen joululaulu
    (säv. ja san. Martti Hela, sov. Pentti Tynkkynen)
  • Konsta Jylhän joululaulu
    (säv. Konsta Jylhä, san. Paul Holm, sov. Pentti Tynkkynen)
  • Tule rakkaus ihmisrintaan
    (säv. Juhani Pohjanmies, san. Martti Korpilahti, sov. Pentti Tynkkynen)
  • Oi, jouluyö
    (säv. Adolphe Adam, suom. san. Kyllikki Solanterä, sov. Pentti Tynkkynen)
    soolo Pekka Mustamo

Kamarikuoro Camena
johtaa Ivelina Petrova-Kinnunen

  • Puer natus in Betlehem
    (Piæ Cantiones -sävelmä, sov. Heikki Klemetti)
  • Tuhannen tuikkii kynttilää
    (säv. Lasse Vahtola, san. Jaakko Haavisto, sov. Pekka Viljanen)
  • Joulun kellot
    (säv. ja san. Pekka Juhani Hannikainen, sov. Martti Sirviö)
  • Jouluhymni
    (säv. Ahti Sonninen, san. Une Haarnoja)
  • Khvalitye Gospoda s nyebyes
    (säv. Pjotr Tšaikovski, san. ortodoksinen hymniteksti)
  • En etsi valtaa, loistoa
    (säv. Jean Sibelius, san. Sakari Topelius, suom. san. tuntematon)
  • There is no rose teoksesta A ceremony of Carols
    (säv. ja san. Benjamin Britten)
  • The Virgin Mary had a baby boy
    (negrospirituaali, sov. Daryl Runswick)
  • Jouluyö, juhlayö
    (säv. Franz Gruber, san. Joseph Mohr, suom. san. Kustaf Oskar Schöneman)

Kuorot ja yleisö yhdessä

  • Toivioretkellä
    (sleesialainen sävelmä, suom. san. Hilja Haahti)
Muuta Ohjelma 30 mk.
Johtajana Ivelina Petrova-Kinnunen.
Konsertti toteutettiin yhteistyössä Nokian Mieskuoron kanssa.

Joulukonsertti Pälkäneellä sunnuntaina 13.12.1998

Paikka Pälkäneen kirkko sunnuntaina 13.12.1998 kello 19
Ohjelma

Ohjelma Joulukonsertti Pälkäneellä sunnuntaina 13.12.1998

  • Puer natus in Betlehem
    (Piæ Cantiones -sävelmä, sov. Heikki Klemetti)
  • In dulci jubilo
    (keskiaikainen sävelmä, sov. Johann Walter)
  • Tuhannen tuikkii kynttilää
    (säv. Lasse Vahtola, san. Jaakko Haavisto, sov. Pekka Viljanen)
  • Enkelien joululaulu
    (säv. Leevi Madetoja, san. L. Onerva)
  • The Virgin Mary had a baby boy
    (negrospirituaali, sov. Daryl Runswick)
  • Joulun kellot
    (säv. ja san. Pekka Juhani Hannikainen, sov. Martti Sirviö)
  • Yhteislaulu: Joulun kellot
    (säv. Armas Maasalo, san. Helmi Auvinen)
  • Lauluyhtye Camenetti: Sydämeeni joulun teen
    (säv. Kalervo Halonen, san. Vexi Salmi, sov. Ari Tuunanen)
  • There is no rose teoksesta A ceremony of Carols
    (säv. ja san. Benjamin Britten)
  • Kaikki kansat riemuitkaa
    (Piæ Cantiones -sävelmä, sov. Anders Öhrvall)
  • Khvalitye Gospoda s nyebyes
    (säv. Pjotr Tšaikovski, san. ortodoksinen hymniteksti)
  • En etsi valtaa, loistoa
    (säv. Jean Sibelius, san. Sakari Topelius, suom. san. tuntematon)
  • Tempore natalis Domini sarjasta Gloria Patri
    (säv. Urmas Sisask, san. hymniteksti)
  • Jouluhymni
    (säv. Ahti Sonninen, san. Une Haarnoja)
  • Jouluyö, juhlayö
    (säv. Franz Gruber, san. Joseph Mohr, suom. san. Kustaf Oskar Schöneman)
  • Yhteislaulu: Toivioretkellä
    (sleesialainen sävelmä, suom. san. Hilja Haahti)
Muuta Ohjelma 40 / 20 mk.
Johtajana Ivelina Petrova-Kinnunen, pianosäestäjänä Katalin Biró-Niva.

Joulukonsertti Aleksanterin kirkossa tiistaina 15.12.1998

Paikka Aleksanterin kirkko tiistaina 15.12.1998 kello 19
Ohjelma

Ohjelma Joulukonsertti Aleksanterin kirkossa tiistaina 15.12.1998

  • Puer natus in Betlehem
    (Piæ Cantiones -sävelmä, sov. Heikki Klemetti)
  • In dulci jubilo
    (keskiaikainen sävelmä, sov. Johann Walter)
  • Tuhannen tuikkii kynttilää
    (säv. Lasse Vahtola, san. Jaakko Haavisto, sov. Pekka Viljanen)
  • Enkelien joululaulu
    (säv. Leevi Madetoja, san. L. Onerva)
  • The Virgin Mary had a baby boy
    (negrospirituaali, sov. Daryl Runswick)
  • Joulun kellot
    (säv. ja san. Pekka Juhani Hannikainen, sov. Martti Sirviö)
  • Yhteislaulu: Joulun kellot
    (säv. Armas Maasalo, san. Helmi Auvinen)
  • Lauluyhtye Camenetti: Sydämeeni joulun teen
    (säv. Kalervo Halonen, san. Vexi Salmi, sov. Ari Tuunanen)
  • There is no rose teoksesta A ceremony of Carols
    (säv. ja san. Benjamin Britten)
  • Kaikki kansat riemuitkaa
    (Piæ Cantiones -sävelmä, sov. Anders Öhrvall)
  • Khvalitye Gospoda s nyebyes
    (säv. Pjotr Tšaikovski, san. ortodoksinen hymniteksti)
  • En etsi valtaa, loistoa
    (säv. Jean Sibelius, san. Sakari Topelius, suom. san. tuntematon)
  • Tempore natalis Domini sarjasta Gloria Patri
    (säv. Urmas Sisask, san. hymniteksti)
  • Jouluhymni
    (säv. Ahti Sonninen, san. Une Haarnoja)
  • Jouluyö, juhlayö
    (säv. Franz Gruber, san. Joseph Mohr, suom. san. Kustaf Oskar Schöneman)
  • Yhteislaulu: Toivioretkellä
    (sleesialainen sävelmä, suom. san. Hilja Haahti)
Muuta Ohjelma 40 / 20 mk.
Johtajana Ivelina Petrova-Kinnunen, pianosäestäjänä Katalin Biró-Niva.

Harjoitusohjelmisto 1998

Pohlheimin kilpailumatkaa varten harjoittelimme seuraavaa ohjelmistoa:

Ave, maris stella Piæ Cantiones -sävelmä, sov. Edvard Grieg
Laudate Dominum teoksesta Laudatio Domini säv. Joonas Kokkonen, san. psalmi 148:1–4
Lähtö säv. Einojuhani Rautavaara, san. Toivo Pekkanen
Motette op. 69 Nr 1 ”Herr, nun lässest Du Deinen Diener in Frieden fahren” säv. Felix Mendelssohn-Bartholdy, san. Luuk. 2:29–32
Mundi renovatio säv. ja san. György Orbán
Nachtwache I säv. Johannes Brahms, san. Friedrich Rückert
Pseudo-yoik säv. ja san. Jaakko Mäntyjärvi

Viihdekonserttia varten harjoittelimme seuraavaa ohjelmistoa:

Gabrielle säv. Thomas Rossner, suom. san. A. Ojapuu, sov. Seppo Hovi
Good night, sweetheart säv. ja san. Calvin Carter ja James Hudson, sov. Alfred Tuzar
Laulusarjasta Jos osaisi onnestansa (naiskuorolle)
* Tuletko kanssani korkealle
* Avioliitto
* Enpä uskonut tänne asti
säv. Kaj Chydenius, san. Lauri Viita
Kun ilta ehtii säv. Robert von Essen, san. Olavi Virta, sov. Urpo Jokinen
Lauantai-ilta kansansävelmä, sov. Emil Kauppi
Minä laulan sun iltasi tähtihin (mieskuorolle) säv. Frans Linnavuori, san. Veikko Antero Koskenniemi, sov. Martti Turunen
Oh what a day säv. ja san. Svend Asmussen, sov. Bengt Hallberg
On hetki säv. ja san. Rauno Lehtinen, sov. Ilkka Kuusisto
Tulenliekki säv. Antonio Brave, san. Orvokki Itä, sov. Seppo Hovi
Yö saaristossa säv. Zbigniew Korepta, suom. san. Saukki, sov. Seppo Hovi

Joulukonsertteja varten harjoittelimme seuraavaa ohjelmistoa:

En etsi valtaa, loistoa säv. Jean Sibelius, san. Sakari Topelius, suom. san. tuntematon
Enkelien joululaulu säv. Leevi Madetoja, san. L. Onerva
In dulci jubilo keskiaikainen sävelmä, sov. Johann Walter
Jouluhymni säv. Ahti Sonninen, san. Une Haarnoja
Joulun kellot säv. ja san. Pekka Juhani Hannikainen, sov. Martti Sirviö
Jouluyö, juhlayö säv. Franz Gruber, san. Joseph Mohr, suom. san. Kustaf Oskar Schöneman
Kaikki kansat riemuitkaa Piæ Cantiones -sävelmä, sov. Anders Öhrvall
Khvalitye Gospoda s nyebyes säv. Pjotr Tšaikovski, san. ortodoksinen hymniteksti
Puer natus in Betlehem Piæ Cantiones -sävelmä, sov. Heikki Klemetti
Tempore natalis Domini säv. Urmas Sisask, san. hymniteksti
There is no rose säv. ja san. Benjamin Britten
Tuhannen tuikkii kynttilää säv. Lasse Vahtola, san. Jaakko Haavisto, sov. Pekka Viljanen
The Virgin Mary had a baby boy negrospirituaali, sov. Daryl Runswick